Ihan pistämätön ilo on lastenlasten kesäkyläily. Kasvavat vaan niin nopeaan. Vanhin, kohta 14 v, lähentelee 180 cm:ä. Mummun niska on takakenossa, kun kasvotusten jutellaan. Tuo nuori mies on verraton apu jopa kattopeltien vaihdossa, turvavaljaat ja narut tietysti huomioituina. Pappa on mielissään. 11-vuotiaista on iloa raparperipiirakan ja lihapullien tekemisessä ja monessa muussa askareessa. Porukan kuopus täyttää syksyllä kolme vuotta. "Voinko auttaa?" on usein toistuva kysymys.
Lastenlasten kanssa akkuni lataantuvat. Jotenkin elämän peruspalikat tuntuvat olevan kohdallaan. Juuri näinhän sen toivookin olevan. Kaikella on aikansa. Parasta on elää NYT-elämää. Ei kauheasti kannata murehtia tulevaa eikä myöskään velloa jo menneessä.
Toivon, että jokaisen tätä tekstiä lukevan elämässä on ainakin jonkin verran iloa, onnea ja terveyttä!
Hyvää kesää ja tulevaa juhannusta toivottaen
Muistimummo
Selailin juuri saapunutta Muisti-lehteä, Muistiliiton julkaisu 2/21. Ulla Ojalan kirjoittaman artikkelin otsikko Äidin sairaus antoi tyttärelle paljon ja kysymykset Entäpä, jos omaisen muistisairaus ei olegaan traagista? Entä jos se onkin kaunista? saivat kiinnostukseni heräämään.
Äitienpäivän teemaan sopien eilen uutisoitiin Väestöliiton Sukupolvien ketju-tutkimuksesta. Otsikossa todettiin, että yhä useampi isovanhempi kokee lastenlasten hoitamisen velvollisuutena.
Kirjan julkaisemisesta on kulunut jo yli kaksi vuotta. Pupupariskunnan elämässä elettiin tuolloin vaihetta, jolloin Pupukki meni ensimmäiselle hoivajaksolle Perhekoti Pupu-Jussilaan. Pupumumman voimat olivat alkaneet heikentyä. Pieni irtiotto arjesta oli paikallaan. MuistiTukiPupu piti hyvää huolta omaishoitajana toimivista asiakkaistaan. Pupumumma...