Hyväksyä sairaus ja katsoa peiliin

05.06.2021

Selailin juuri saapunutta Muisti-lehteä, Muistiliiton julkaisu 2/21. Ulla Ojalan kirjoittaman artikkelin otsikko Äidin sairaus antoi tyttärelle paljon ja kysymykset Entäpä, jos omaisen muistisairaus ei olegaan traagista? Entä jos se onkin kaunista?  saivat kiinnostukseni heräämään.

Artikkelissa näyttelijä, käsikirjoittaja Inka Kallén kertoo äitinsä muistisairaudesta, sen etenemisestä ja ennenkaikkea hänen omasta suhtautumisestaan äitiin ja hänen sairauteensa. 

Sairauden alkuvaihe on merkityksellinen. Tunteet ja järki eivät kulje käsi kädessä. Omaisen/läheisen kannattaa hankkia asiatietoa, mutta pitää myös antaa tilaa kaikenlaisille tunteille, joita uusi tilanne itsessä herättää. Inka Kallén kertoo tehneensä jo varhaisessa vaiheessa valinnan hyväksyä äitinsä sairastuminen ja sairaus, ja että ainoa asia, johon hän tiesi pystyvänsä vaikuttamaan, oli oma suhtautuminen tilanteeseen. Pitämällä huolta omasta hyvinvoinnista pystyy auttamaan sairastunutta parhaiten. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta omasta itsestä ja omasta perheestään huolehtiminen ei ole itsekästä. Tapaamiset sairastuneen omaisen luona voivat voimaannuttaa molempia osapuolia. Aito läsnäolo mahdollistuu.

Itselleni vaikuttavinta artikkelissa  oli Kallénin toteamus, että omaisen muistisairaus kääntää peilin jokaista perheenjäsentä itseään kohden. - Tunteet, joita kukin kokee muistisairasta kohtaan, eivät kerro sairastuneesta mitään. Niiden kautta paljastuu, mitä muistisairaus nostattaa kussakin pinnalle; hyväksymättömyyttä, vaatimuksia ja odotuksia. 

Sairastuneen henkilön eletty elämä ei katoa minnekään. Hänestä ei tule uudelleen lapsi. Hän on aikuinen ihminen. Käyttäytyminen muuttuu, ajan ja paikan taju häviävät, ihmisten nimet ja sukulaisuussuhteet katoavat ja menettävät merkityksensä. Oleellisinta on vain läsnäolo ja kohtaaminen. Muistisairasta henkilöä ei kannata palauttaa realiteetteihin, ei kannata väitellä eikä ainakaan todeta, että ethän sinä kumminkaan muista! Kunnioittava ja arvostava suhtautuminen vahvistaa itsetuntoa ja omanarvontuntoa. Olla hyväksytty, olla tarpeellinen on inhimillinen perustarve.

Muistisairaasta ihmisestä ei myöskään tule tunneskaalan keskivertoa, vaan kaikki tunteet ovat sallittuja. Niin ne ovat omaisellekin. Omaa ärsyyntymistään voi myös pyytää anteeksi. Anteeksi pyytäminen ja anteeksi antaminen on puhdistavaa.

Artikkelin lopussa Inka Kallén kuvaa hyvin kauniisti äitinsä kuolemaa. Käydessään veljensä kanssa äidin luona hänen viimeisinä elinpäivinään hän sanoi  äidilleen: "Me veljen kanssa ollaan tässä, me rakastetaan sinua ja voit lähteä aivan rauhassa: meillä on kaikki hyvin ja olet täydellisessä turvassa."

Olen saanut olla monen muistisairaan henkilön hautajaisissa. Itselleni ne ovat aina kiitosjuhla. Kiitos hänen elämästään, kiitos, että olen saanut olla mukana osana hänen ja läheistensä elämää. Hoitosuhdekin on kahdensuuntainen.  

Kiitos Muisti-lehden toimitukselle arvokkaan näkökulman esiintuomisesta! 

Hyvää kesää kaikille!