PUPUKIN MUISTIPULMAT - miten kerron lapselle isovanhemman muistisairaudesta? - kirjan julkaisemisesta kolme vuotta

18.12.2021

Kolmen vuoden aikana kirjani esittelytilanteissa on ollut monia, monia kohtaamisia, joissa olen saanut keskustella  muistisairauksiin liittyvistä asioista. Yhtä monta tarinaa kuin kertojaakin. Itselleni ajatusten ja mielipiteiden jakaminen on antanut paljon ajateltavaa. Te, joille muistisairaan läheisen kanssa eläminen on omakohtaista, olette jakaneet rehellisen kuvauksen siitä, miten päivä kerrallaan mennään eteenpäin.

Edelleen olen sitä mieltä, että varhaisessa vaiheessa saatu tuki ja avoimuus kantavat parhaiten. Muistisairaus on pitkäaikaissairaus. Vanha sanonta, ettei elefanttia kannata syödä kerralla, pitää tässäkin kohtaa paikkansa. Muistisairaus voi kestää useita vuosia, eikä kukaan tiedä, miten sairaus etenee. Siksi ammattitukihenkilön tuki auttaa askel askeleelta. Mieltä askarruttavista asioista pitää saada keskustella, mutta tukihenkilön avulla voi keskittyä sen hetkiseen tilanteeseen ja siinä auttaviin keinoihin.

Ensi vuoden alussa kotitalousvähennys on omavastuun jälkeen 60%. Monilla kotipalveluyrityksillä on muistisairaiden henkilöiden ja heidän läheistensä auttamiseen kehitettyjä palveluita. Parasta näissä palveluissa on muutaman työntekijän tiimi ja lähes aina yksi nimetty tukihenkilö. Ammatillinen osaaminen synnyttää luottamuksen  ja turvallisuuden tunteen. Ne ovat ovat suurimmat pelkoja poistavat tekijät. Toivon, että nämä palvelut ja niistä apua saavat löytävät toisensa.

Pupukki ja pupumumma vanhenevat, mutta kirjan sisältö ei vanhene. Muistiasiat kannattaa ottaa luonnikkaasti puheeksi. Lastenlasten ja isovanhempien yhteys on merkityksellinen. Lapsilla voi olla kysymyksiä, joihin aikuisella ei ole vastausta. PUPUKIN MUISTIPULMAT -kirja voi olla apuna keskustellessa isovanhemman tai vaikkapa naapurin tädin tai sedän muuttuneesta käytöksestä. Luku kerrallaan voi verrata Pupukin käyttäytymistä tutun muistisairaan ihmisen käyttäytymiseen.  Se voi antaa oivalluksia, niin lukijalle kuin kuuntelijalle.

Tänään, 18.12.2021, keitän kahvit, nautin pipareista ja sahramipullasta. Tuntuu merkitykselliseltä olla Muistimummo

Hyvää joulunaikaa jokaiselle!